Julkaisut

  • Alkkari

    Alkkari on oululaisten arkkitehtiopiskelijoiden kiltalehti, joka nostaa esille lafkalaisia liikuttavia ilmiöitä. Vihkonen ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, jolloin niitä on jaossa Apajan aulassa. Tavoitteena on saada lehdestä myös nettiversio. Lisätietoja lehdestä saa killan lehtivastaavalta lehtivastaava(at)oulunarkkitehtikilta.net

  • Arkkitehtiopiskelija

    Arkkitehtiopiskelija on perinteikäs julkaisu. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja toimitusvastuu vuorottelee Helsingin, Oulun ja Tampereen arkkitehtikiltojen välillä. Lehti jaetaan Arkkitehti-lehden liitteenä, joten arkkitehtiopiskelijoiden lisäksi lukijakuntaan kuuluvat arkkitehdit. Lisäksi arkkitehtiopiskelija-lehteä jaetaan arkkitehtiosastoilla. Lisää tietoa Arkkitehtiopiskelija-lehdestä saa killan lehtivastaavalta  lehtivastaava(at)oulunarkkitehtikilta.net.

    Arkkitehtiopiskelija-lehden levikki on noin 5000kpl.

  • Vuosikalenteri

    Oulun Arkkitehtikilta julkaisee vuosittain ennen joulua Oulun ja lähialueiden arkkitehtuuria vaihtelevin teemoin esittelevän seinälle ripustettavan vuosikalenterin. Kalenteri pyrkii käsittelemään rakennettua elinympäristöämme tutuista, mutta myös yllättävistä näkökulmista. Kuvitukset ovat neljännen vuosikurssin opiskelijoiden käsin tekemiä ja vuosikalenterin tuotto käytetään arkkitehdin tutkintoon kuuluvan ulkomaan opintomatkan rahoittamiseen kalenterin julkaisemista seuraavana syksynä.

    Vuosikalenterin voi tilata killan myyntisivulta ja sen tuottamisesta, markkinoinnista ja jakelusta vastaa vuosittain kunkin vuoden excursioryhmä (neljännen vuosikurssin opiskelijat). Kalenterin vuosittainen painos on noin 3500kpl.

  • Ööpinen tulee, oletko valmis?

    Ööpinen on Suomen toiseksi vanhin vappulehti. Sitä on julkaissut Oulun Arkkitehtikilta ry vuodesta 1963 alkaen. Joka vuosi Ööpisen tavoite on alittaa edellisen vuoden huumorin taso, sekä ylittää hyvän maun rajat. Ööpinen luottaa vankasti printtimediaan, eikä ole luopumassa painetusta lehdestä. Ööpinen julkistetaan Wapun aloittavassa Ööpisgaalassa.

    Ööpisiä markkinoi ja myy kunkin vuoden excursioryhmä. Ööpisen voi tilata netin kautta tai ostaa Oulun seudulla Wapun aikaan haahuilevilta myyjiltä. Ööpismyyjän tunnistaa yleensä tupsulakista, valkoisista haalareista ja Ö-kirjaimista. Paras tuntomerkki Ööpismyyjälle lienee kuitenkin kädessä roikkuva Ööpinen ja rasittava huuto:

    OSTA ÖÖPINEN! (horo)

    Mikäli haluat ostaa mainoksen Ööpisen sivuilta, ota yhteyttä osoitteeseen excu(ät)oulunarkkitehtikilta.net