Valmennuskursseilla ohjaajinasi toimivat (takarivi vasemmalta alkaen) Hannu, Roosa, Elsa, Ella, (eturivi vasemmalta alkaen) Elias, Irina ja Julia.

Kävin arkkitehtuurin pääsykokeet läpi kaksi kertaa ennen kuin sain haaveilemani opiskelupaikan. Pääsykokeet olivat varmasti siihen mennessä elämäni stressaavimpia kokemuksia. Koko kevään kestävä monivaiheinen pääsykoerutistus on kelle tahansa henkisesti haastava, mutta onnistuessaan sen kokee kaiken arvoiseksi.

Valmennuskurssi tuntui olevan avainasemassa sisäänpääsyyn. Ei sen takia, että siellä olisi oppinut jotakin merkittäviä “arkkitehdin” ajatuksia tai sen takia, että meidät olisi aivopesty tekemään tiettyjä juttuja, vaan valmennuskurssi opetti kiteyttämään omat ajatukset. Koin, että sen avulla opin ilmaisemaan ideani niin, että ne kiinnittivät huomion, mutta olivat myös helposti ymmärrettävissä. Valmennuskurssilla harjoiteltiin ideointia erilaisten tehtävien kautta sekä lisäksi kokeiltiin erilaisia piirustus- ja askartelutekniikoita. Näiden avulla sai kerättyä itsevarmuutta pääsykokeisiin. Erityisen tärkeäksi koin myös pääsykoetilannesimuloinnit, joiden avulla sai laskettua tulevaa koejännitystä.

Valmennuskurssien tehtävä ei ole tuottaa samanlaisia luovia ajattelijoita, vaan nimenomaan tuoda jokaisessa parhaat puolet esiin. Ennakkotehtävissä täytyy saada oma työ esiin isosta massasta, matematiikan kokeessa vaaditaan laskurutiinia ja piirustus- ja suunnittelukokeessa mitataan ideointi- sekä paineensietokykyä. Riippumatta omasta taustasta tai lahjakkuudesta, väittäisin, että jokainen pystyy parantamaan omaa tulostaan harjoittelemalla. Lisäksi ryhmässä oppiminen tarjoaa mukavaa vertaistukea ja tsemppaa tulevaan.

Oulun Arkkitehtikillan valmennuskursseja vetävät arkkitehtiopiskelijat, joista jokainen on käynyt pääsykokeissa vähintään kerran, joten tilanne on meille kaikille hyvin tuttu. Moni meistä on myös jossain vaiheessa hakua käynyt valmennuskurssin, eli tiedämme mitä parhaimmillaan tällaiset kurssit voivat tarjota. Kurssiemme avulla olemme tukemassa tulevien arkkitehtien alkutaivalta. Kursseista saadut tulot käytetään neljännen vuoden arkkitehtiopiskelijoiden excursioon.

Ennakkotehtävät julkaistaan tasan viikon päästä maanantaina 11.2. Samana päivänä on vielä mahdollisuus ilmoittautua ennakkotehtäväkurssillemme, joten inspiraation iskiessä ehtii vielä hyvin mukaan!

Kurssitarjontamme ja ilmoittautumislomakkeen löydät valmennuskurssi-sivulta: https://oulunarkkitehtikilta.net/valmennuskurssi/

Lisätietoa arkkitehtuurin pääsykokeista:
https://dia.fi/haluan-arkkitehdiksi/

Irina
Excun (= valmennuskurssit järjestävä vuosikurssi) puheenjohtaja ja ennakkotehtäväkurssin ohjaaja

Tags:

Comments are closed