Historia

Kolmen Fröökynän Talo

Oulun Arkkitehtikillan Kiltatalo on luultavasti rakennettu 1828 Oulun suuren palon jälkeen. Kiltatalo on yksi Oulun vanhimmista ja viimeisimmistä empire-ajan rakennuksista. Ainoastaan Matilan talo sekä osa Snellmannien kauppakartanoa ovat vanhempia sillä ne ovat peräisin 1700-luvulta. Talo tuli runoilevan merikapteeni Lars Lundahlin omistukseen 1860-luvulla, todennäköisimmin 1869. Alun perin talo käsitti suuren salin ja kaksi kamaria. Toinen kamari toimi mahdollisesti puotina, sillä siihen oli suora käynti kadulta. Talon tontinpuoliskoineen ostivat merikapteenilta varalääninsihteeri Fredrik Elfgrenin kolme tytärtä Albertina (1828–1912), Fredrika (1830–1899) sekä Sofia (1831–1914) 24.3.1875, mistä talo saikin nimensä Kolmen Fröökynän talo. Kaupan hinta oli 3300 markkaa suomalaista rahaa, josta 500 markkaa maksettiin käteisenä. Siskokset muuttivat 1.10.1875 uuteen kotiinsa ja rakennuttivat siihen samalla laajennusosan, joka muodostui yhdestä kamarista ja eteisestä. Keittiö sijaitsi ajalle tyypillisesti pihan perällä erillisessä rakennuksessa. Albertina toimi opettajana ruotsalaisessa tyttökoulussa ja Sofia ompeli ja teki käsitöitä ansaitakseen hieman rahaa. Hän valmisti muun muassa sateen- ja päivänvarjoja ja papinlipereitä.

Viimeinen sisaruksista jätti omaisuutensa pankkivelkoineen perintönä palvelusneiti Aino Kemppaiselle sekä hänen siskoilleen Ellalle ja Annalle. Talon mukana saaduissa veloissa oli oma tekemisensä, mutta niistä selvittiin ahkeruudella ja tarkalla talonpidolla. Aino toimi kutojana ja leikkaajana, Anna oli vuoroin kauppias, vuoroin ompelija. Ella puolestaan työskenteli kassanhoitajana. He muuttivat taloon äitinsä ja veljensä Emilin kanssa vuonna 1914. Rouva Kemppainen kuoli 1931 ja Emil-veli 1960. Näin talosta tuli jälleen Kolmen Fröökynän talo, kunnes Aino kuoli 1981. Anna ja Ella myivät talon haikein mielin kaupungille 1981 ja muuttivat Tuiraan. Ajan saatossa talolla olisi ollut muitakin ostajia, esimerkiksi varatuomari Erkki Kerttula, poliisimestari-kirjailija E.N. Manninen ja hänen leskensä Liisa Manninen, mutta talo ei ollut silloin myytävänä.

Ajatus Kiltatalosta

Isokatu 53:ssa sijaitsevan Kolmen Fröökynän talon niskaan langetettiin purku-ukaasi 1980-luvun puolivälissä, sillä se oli todella huonossa kunnossa. Talon tilalle oli tulossa parkkialue. Tontti rakennuksineen oli jo myyty purku-urakoitsijalle, kun Oulun Arkkitehtikillan jäsen Weikko Kotila tarjoutui lunastamaan talon itselleen. Ajatuksena hänellä oli siirtää ja kunnostaa se omaan käyttöön. Raha oli jo vaihtanut omistajaa, kun Oulun kaupunki vetäytyi välipuheesta yrittäjän epämääräisyyden vuoksi, ja niin myös sovittu kauppa purkautui. Weikko Kotila ei luovuttanut, vaan toi seuraavaksi Arkkitehtikillan hallitukselle ajatuksen talon kunnostamisesta killan käyttöön. Kilta innostui ideasta, sillä omille tiloille oli ollut pitkään tarvetta. Ajatus Kiltatalosta oli tullut esille ensimmäisen kerran jo 1969, kun killalle tarjottiin mahdollisuutta ottaa käyttöönsä Rantakadun ja Saaristonkadun kulmassa sijainnut puutalo. Tilaisuus jätettiin silloin käyttämättä ylläpitoresurssien puutteessa. (Sittemmin kyseinen talo rapistui, vaurioitui tulipalossa ja lopulta purettiin.)

Kiltataloprojektia varten perustettiin oma ryhmä, rakennustoimikunta, jonka oli tarkoitus viedä ajatusta eteenpäin. Arkkitehtikilta teki Oulun kaupungille esityksen Kolmen Fröökynän talon säilyttämisestä. 11.4.1985 päivätyssä kaupunginhallitukselle osoitetussa kirjeessä sanottiin mm. näin: ”Oulun Arkkitehtikilta ry:n tavoitteena on edistää rakennustaidetta ja vaalia rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja. Yhdistyksen peruskirjan mukaisesti arkkitehtikita on päättänyt kunnioittavimmin esittää Oulun kaupungille Isokatu 53:ssa sijaitsevan 1800-luvun alkupuolelta olevan yksikerroksisen n. 75m2 kokoisen hirsirakennuksen säilyttämistä tarjoutumalla siirtämään ja uudelleenpystyttämään k.o. rakennus Pikisaareen kortteliin no.2 tontille no.6.” Kesällä 1985 kaupunki peruutti purku-tuomion. Kolmen Fröökynän talo lahjoitettiin killalle 2.7.1985, ja kaupunki luovutti rakennusta varten pyydetyn tontin Pikisaaresta.

Arkkitehtikilta uskoi Pikisaaren tulevaisuuteen koko kaupungin virkistysalueena ja halusi osaltaan olla mukana aktivoimassa saaren toimintaa. Lisäksi tontti sattui sijaitsemaan kaupungin vanhojen vuokratalojen keskellä ja kaipasi täydennystä. Museolautakunta oli jo aiemmin (9.11.1983) esittänyt että Kolmen Fröökynän talo siirrettäisiin Pursitien varteen Matilan talon läheisyyteen, mutta museovirastolla tai kaupungilla ei ollut siihen resursseja. Empire-tyylinen talo sopikin parhaiten Pikisaareen Oulun jäljellä olevista kaupunkitaloista ja se vastasi mittasuhteiltaan viereistä museona toimivaa Matilan taloa, joka oli myös vastikään siirretty Pikisaareen. Kiltatalon toiminnan katsottiin sopivan juuri ja juuri sen kumppaniksi. Oli myös ilmeisesti huomattu, että museon kävijämäärät eivät oikeastaan vaatineet omaa parkkipaikkaa, joka oli ehditty kaavoittaa tyhjälle tontille. Tontin sijainti oli keskeinen, vaikka tuolloin oli vasta suunnitteilla, että Vänmannin saaresta rakennettaisiin kevyenliikenteen silta Pikisaareen. Aluksi kilta harkitsi että liikennettä osastolta Kiltatalolle voitaisiin välittää soutuveneellä sillan puutteessa. Vene jäi lopulta hankkimatta.

Arkkitehtikilta tarjoutui siirtämään talon talkootyönä ja omalla kustannuksellaan. Ainoastaan purkujätteiden siirtoon tarvittiin kaupungin apua. Sopimus oli kaupungin kannalta turvallinen, sillä mikäli rakentaminen jäisi puolitiehen, saisi kaupunki vapaat kädet projektin loppuun saattamiseksi.. Alkuperäisenä tarkoituksena oli käyttää taloa kesäisin killan omia sekä muita näyttelyitä varten ja talvikautena puolestaan Arkkitehtikillan työ-, toimi-, ja kokoontumistilana. Lisäksi suunniteltiin että Kiltataloa olisi mahdollista vuokrata myös eri yhdistysten tarpeisiin sekä käyttää pienimuotoiseen retkeilymaja-toimintaan. Osa talosta varattaisiin talonmiehen asunnoksi. Tavoitteena oli, että Kiltatalo valmistuisi 1989 Arkkitehtikillan 30-vuotis juhlallisuuksiin.

Urakka alkaa

Syksyllä 1985 aloitettiin alustavat purkutyöt. Lauantaisin pidettiin talkoita, jolloin talon hirret numeroitiin ja niistä poistettiin vanhoja sammal- ja purutäytteitä. Arkkitehtikilta halusi kunnostaa talon sen arvolle sopivaksi, sillä sisustusyksityiskohdat olivat osittain alkuperäisiä ja entistettävissä. Ulkoasu oli puolestaan vuosisadan vaihteesta. Jotta tavoite rakennuksen historiallisen ilmeen säilyttämisestä toteutuisi, yhteystyötä tehtiin asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi kunnostus aiottiin toteuttaa yhdessä yliopiston ja eri oppilaitosten harjoitustöinä. Koko purkutöiden ajan talon yksityiskohtia inventoitiin ja dokumentoitiin valokuvaamalla. Talo myös mitattiin ja piirrettiin kokonaisuudessaan osastolle syksyllä 1985 vuosikurssin -83 arkkitehtuurin historian harjoitustyönä. Inventointityön osana esimerkiksi tapeteista otettiin näytepaloja mahdollista rekonstruointia varten. Purkutöiden yhteydessä myös eräästä kamarista löytyi myös korkkimattokerroksen alta harvinainen lattiamaalaus. Pohjois-Pohjanmaan museon toimesta oli taltioitu jo aikaisemmin talon vuorilautoja, ikkunoita, ovia, uunikaakeleita sekä salin komea kattomaalaus pohjalautoineen.

Maaliskuussa 1986 julkaistiin Kiltatalon suunnittelukilpailu arkkitehtiopiskelijoille. Kilpailu järjestettiin yhdessä arkkitehtuurin historian laboratorion kanssa ja se oli pakollinen harjoitustyö vuosikurssille -83, osanoton ollessa tosin vapaa myös muille vuosikursseille. Kilpailuun saapui 22 ehdotusta, pääosin 3. vuosikurssin opiskelijoilta. Tulokset julkistettiin 28.4.1986: kuusi ehdotusta palkittiin, mutta ensimmäinen ja toinen sija jäi jakamatta. Kolmannen palkinnon jakoivat Antti Räty, Katja Aaltonen ja Yrjänä Vuojala. Lisäksi lunastettiin Teiju Aution, Jaakko Westin ja Mikko Marja-ahon työt. Palkintolautakunnan muodostivat Jorma Teppo, opiskelijat Weikko Kotila, Maija Ekerodde sekä kaupungin edustaja arkkitehti Esko Puijola. Kilpailutöiden joukossa ei ollut yhtään sinänsä toteuttamiskelpoista suunnitelmaa, mutta monia hyviä ideoita kuitenkin. Parhaissa kilpailutöissä oli rakennuksen muoto säilytetty entisessä asussaan, sillä killan tavoitteena oli pyrkiä palauttamaan sisä- ja ulkotilat samanlaisiksi kuin ne olivat ennen purkutuomiota. Muuten palkituissa töissä painotettiin arkkitehtonista kokonaisratkaisua, tilojen toimivuutta, Pikisaaren miljöön omaleimaisuutta, pihan järjestelyitä sekä ennakkoluulotonta lähestymistapaa. Huonoina ideoina pidettiin mm. osassa kilpailutöistä ehdotettua olemassa olevan välipohjan täydellistä tai osittaista poistoa sekä avautuvia parvitiloja. Nähtiin, että kylmä ullakko voitaisiin ottaa hyötykäyttöön työtiloina tai asuntona. Lisäksi rakennuksen sijoittumisessa tontille oli hajontaa.

Kilpailu osoitti selvät peruslinjat, joiden pohjalta suunnitelmia jatkettiin kevään ja kesän aikana. Rakennuksen sijainti tontin kadunpuoleisessa linjassa todettiin perustelluksi ja se rajasi Matilan talon kanssa miellyttävän pihapiirin. Ulkovuoraus oli hyvä säilyttää entisellään eikä nykyisiä T-puitteisia ikkunoita lähdetty muuttamaan alkuperäisiksi kuusiruutuisiksi ikkunoiksi. Sisällä märkätilojen minimointi ja keskittäminen oli järkevää. Keittiön ja saniteettitilojen ympärillä koettu ahtaus ratkaistiin leventämällä hirsirungon ja jatko-osan saumaa 60cm. Näin talo täydentyi symmetriseksi. Jatkokaistale ajateltiin toteuttaa corten-teräksellä verhoiltuna, jotta se muodostaisi mielenkiintoisen modernin elementin muutoin perinteisessä julkisivussa. Myös kuisti suunniteltiin erittäin niukkaa muotokieltä noudattavaksi teräs-lasikuutioksi, jotta se edustaisi uutena rakenteena omaa aikaansa. Pohjois-Pohjanmaan museo (Aimo Kehusmaa) hyväksyi killan ehdottamat ratkaisut, mutta kaupunginarkkitehti Esko Tuulos totesi rakennusvalvontaviraston lausunnossa Kiltatalon jatkamisessa käytetyt materiaalit ympäristöön sopimattomiksi ja suositteli osastonsa puolesta entisten materiaalien ja yksityiskohtien pitkälle vietyä noudattamista. Suunnitelmat oli muokattava viranomaistahon näkemyksiin sopiviksi, joten julkisivujen moderneista materiaaleista luovuttiin. Pohjois-Pohjanmaan museo oli lausunnossaan toivonut myös yhtenäistä pihapiiriä naapuritalojen kanssa, mutta sitä ei voitu toteuttaa tonttirajojen vuoksi.

Keväällä 1986 aloitettiin varainhankinta, jota ideoitiin laajasti. Ajatuksina oli esimerkiksi lumiveistoksen rakentaminen Citymarketin pihaan, autojen pesutempaus keväällä ja esimerkiksi mainosten piirtäminen. Ensimmäisenä rahankeruutyönä julkaistiin vuosikurssin -80 piirtämä keskustan palvelukartta. Sillä oli kerätty jo aikaisemmin rahaa excursiota varten, mutta nyt hanke toteutettiin uudestaan eri vuosikurssien yhteistyönä. Vuosikurssi -83 hankki kartan ilmoitukset, kurssi -84 teki maastoinventaarion ja kurssi -85 piirsi karttaoriginaalin. Kurssi -85 päätti myös siirtää excursiotaan vuodella eteenpäin, joten sen vuoden Ööpisen ja Arkkitehtikillan seinäkalentereiden painatusvastuu siirtyi killalle. Näin tuotot saatiin osoitettua Kiltatalon remonttiin. Seuraavina vuosina niiden tulot jaettiin Kiltatalon ja excursion kesken.

Oulun koulu vetää hirsiä

Wappuna 1986 järjestettiin ”Oulun koulu vetää hirsiä”- tempaus, jossa kannettiin teekkarikulkueessa Kiltatalon osia ja hirsiä sekä kohottavia iskulauseita sisältäviä banderolleja. Kulkueen mukana ajaneen kuorma-auton lavalla siirtyi talon pohjoinen päätykolmio Pikisaareen. Se oli symbolinen ja näkyvä aloitus Kiltatalon rakennusprojektille. 1.12.1986 voitiin viimein allekirjoittaa vuokrasopimus kaupungin kanssa. Killan puolesta sopimusta oli allekirjoittamassa killan silloinen puheenjohtaja Hanna Ranto. Kaupunki lupasi rakennuksen killalle aluksi 15 vuodeksi käyttöönsä maksutta, jonka jälkeen mietittäisiin jatkoa. Maksuton aika oli korvaus purku-, siirto-, ja pystytyskustannuksista. Vuokrauksen ehtona oli talon kunnossapito. Kiltatalolle myönnettiin rakennuslupa 22.12.1986.

Syksyllä 1986 saatiin Kiltatalon laajennusosa purettua. Päärungon huonetilojen lattia- ja kattorakenteiden ja vesikaton purku saatiin myös tehtyä ennen talven tuloa. Marraskuun lopulla laskettiin talon kurkihirsi maahan ja päätykolmiot purettiin. Talo jäi talvehtimaan pressupeitteisenä kuutiona pysäköintialueen keskelle. Kevät 1987 oli Kiltatalolla hiljaista aikaa, sillä toimikunta poti akuuttia työvoimapulaa. Lisäksi talon siirtotapa aiheutti päänvaivaa, sillä hirsikehikon kokonaisena siirtäminen voisi mahdollisesti vahingoittaa sitä; vääntörasitukset kuljetuksen aikana saattaisivat katkaista hirret. Lisäksi perustusten pitäisi olla valmiina ennen kuljetusta. Lopulta kävi ilmi, että Raatin silta ei edes kestäisi siirtämiseen vaadittavaa järeää kalustoa. Siirtämisellä alkoi olla jo kiire, ettei Pikisaaresta valittua tonttia muutettaisi parkkipaikaksi, niin kuin kaupungin suunnitelmissa oli alun perin. Siitä huolimatta toimikunta katsoi aiheelliseksi vielä muuttaa suunnitelmia siten, että Kiltataloon rakennettaisiin täyskorkea kellari saunatiloineen. Ajatuksena oli, että sen vuokraaminen auttaisi kattamaan rakentamisesta aiheutuneita kuluja. Myös wc-tilojen sijoitus kellariin helpotti yläkerran suunnittelua. Lopulta hirret päädyttiin kuljettamaan irrallisina tontille ja syksyllä 1987 saatiin tehtyä peruskaivanto. Antura valettiin kesän 1988 aikana ja syyskuussa muurattiin ensimmäiset Leca-harkot. Marraskuussa 1988 valmistui perusmuuri ja valmis kellari peitettiin lämpöpeitteellä talven ajaksi. Hirsirungon kokoaminen aloitettiin 1989 keväällä ja se valmistui marraskuussa 1989. Talkoita veti usein arkkitehtiopiskelija Mikko Zitting. Kiltatalon jatko-osan puuranko pystytettiin myös syksyn aikana, mutta työt jouduttiin jälleen keskeyttämään talven ajaksi. Wappuaattona 1990 vietettiin Kiltatalon harjannostajaiset, vaikkei kattoa oltukaan vielä levytetty. Marraskuussa 1990 katto saatiin umpeen juuri ennen talvea, mutta kattopinnan jäätyminen keskeytti kuitenkin huopakatteen asentamisen. Rakentaminen sujui hitaasti ja rahatkin kuluivat melkein pelkkiin lainapeitteisiin ja työmaan lämmittämiseen.

Kaupungin kanssa laaditun vuokrasopimuksen mukaan Kiltatalon olisi tullut valmistua 31.5.1989. Talon rakennustyöt olivat siis toivottomasti jäljessä, joten lisäaikaa jouduttiin anomaan ja se myönnettiin 31.12.1990 asti. Sekään ei vielä riittänyt, sillä kiltalaisten motivaatio oli alhaalla pitkittyneen rakennusajan vuoksi; 15 vuoden maksuttomasta käyttöoikeudestakin oli enää 10 vuotta jäljellä. Työntekijöitä oli löytynyt aluksi runsaasti ja talkoita saattoikin olla jopa monta kertaa viikossa. Vuosien kuluessa into kuitenkin laantui ja opintouudistusten vuoksi talkooporukkaa oli vaikea haalia. Lopulta ymmärrettiin, että pelkin talkoovoimin työ etenee toivottaman hitaasti. Kiltatalosta tehdyn sopimuksen vuoksi kilta ei voinut ottaa lainaa, mikä esti saattamasta Kiltatalon töitä loppuun. Kaupunki suostui muuttamaan sopimuksen siirrettävissä olevaksi maanvuokraussopimukseksi, sillä se mahdollistaisi kiinnitetyn lainan ottamisen. Aikaisemmin se oli ollut mahdotonta takuiden puuttuessa. Vuokraehdot olivat muuten samanlaiset kuin Lääketieteen killalla Hietasaaressa, mutta niihin kirjattiin Kiltatalon käyttötarkoitus: sitä sai käyttää vain Arkkitehtikillan tarpeisiin. Vuosivuokra oli 1000 markkaa, mutta ensimmäisille 5 vuodelle myönnettiin vuokravapautus.

Loppurutistus

Sopimuksen muututtua kilta haki lainaa, jota myönnettiin 8.7.1991 100 000 markkaa. Lainan takasi osaston silloinen johtaja Jouni Koiso-Kanttila omalla talollaan. Killan puolesta lainapaperit allekirjoittivat arkkitehtiylioppilaat Jyri Kotilainen ja Noora Koskivaara. Tilanne oli hermostuttava, vaikka luottamusta tulevien vuosikurssien lainanmaksukykyyn olikin. Ainakin Wappulehti Ööpinen ja Oulun Arkkitehtikillan seinäkalenteri tiedettiin melko varmoiksi tulonlähteiksi. Kun rahaa viimein oli käytössä, Kiltatalon rakentaminen lähti etenemään vauhdikkaasti. Rakennustöihin saatettiin vihdoin palkata kokopäiväistä työvoimaa. Arkkitehtiopiskelijoista muodostuva Olokoon-seuran purkuryhmä oli jo aikaisemmin käynyt purkamassa ensimmäisestä Rattori-lupin rakennuksesta Torikadulta kakluunin, joka muurattiin juhlasaliin paraatipaikalle 1992. Kakluuni on todennäköisesti peräisin 1800-luvulta. Kilta otti vielä toisen, 20 000 markan suuruisen lainan 30.9.1993. Toukokuussa 1994 pidettiin Kiltatalon avajaiset, jotka kestivät noin viikon. Talo ei ollut vielä täysin valmis, mutta koekäytössä se oli ollut jo muutaman kuukauden. Ensimmäiset löylytkin saunassa oli otettu vaikka lauteet oli kasattu vasta jätelaudasta ja ovena toimi pelkkä muovipressu. Avajaisten aikaan Kiltatalolla ei ollut vielä astioita, ja tuoleja sekä pöytiä puuttui. Olemassa olevat kalusteet oli käyty hankkimassa kirpputoreilta, mutta ne oli tarkoitus vähitellen muuttaa talon henkeen sopivaksi. Kiltatalolla tehtiinkin noin vuoden ajan vielä pieniä viimeistelyjä ja kalustetäydennyksiä, kunnes kaikki oli viimein valmista. Valitettavasti kukaan Kolmesta Fröökynästä ei ehtinyt nähdä Kiltataloa valmiina.

Kiltatalon rakentaminen oli suuri ponnistus pieneltä opiskelijajoukolta. Vastuuta projektin etenemisestä kannatteli vuorollaan muutamien aktiivien uhrautuva työpanos. Työmaan eteneminen rytmittyi vahvasti aktiivisten kiltalaisten kiinnostuksen mukaan, joten välillä työmaalla oli melko hiljaista. Eräs suunnitelma työvoiman saamiseksi oli kansainvälisten arkkitehtiopiskelijapäivien (EASA) innoittamana suunniteltu n. 30 osanottajan kansainvälinen työleiri, mutta se jäi toteutumatta. Killalla ei ollut juurikaan rahaa investoida Kiltataloon, joten rakennustarvikkeet hankittiin lahjoituksina. Rakennusteollisuuden tuki saatiin Kiltatalo-projektin taakse, vaikka päälle painoikin vuosisadan suurin lama, eikä killalla ollut tarjota lahjoituksien vastineeksi juuri muuta kuin lupaus Kiltatalon seinään tulevasta muistolaatasta. Toisaalta laman vuoksi useilla firmoilla oli ylimääräisiä materiaaleja seisomassa varastoissa. Materiaalien lisäksi saatiin työlahjoituksia, esimerkiksi huopakatto asennuksineen. Osastonjohtaja Koiso-Kanttilan suhteista ja kontakteista oli paljon apua varainhankinnassa ja lahjoittajia Kiltatalolle saatiin lähemmäs toistasataa. On silti todennäköistä, ettei Kiltataloa olisi saatu rakennettua loppuun ilman Koiso-Kanttilan takaamaa lainaa. Lainasta huolimatta kilta keräsi kuitenkin jatkuvasti rahaa erilaisilla projekteilla, tempauksilla ja tapahtumilla, kuten tuolloin vielä uudenkarheat Barbaariset Bakkanaalit, mutta tuotot olivat verrattain pieniä ja kuluivat nopeasti. Rahankeruu ei loppunut Kiltatalon valmistumiseen, sillä oli lainan takaisinmaksun kannalta tärkeää saada talon vuokraustoiminta nopeasti käyntiin. Saunatiloja mainostettiin paljon muille ainejärjestöille ja yläkerran työtiloista tehtiin jopa tarjous Oulun Yliopistolle, sillä arkkitehtiosastolla ne olivat vähissä.

Täydentämistä ja kunnostustoimia

Myöhempinä vuosina on tehty ylläpitäviä ja parantavia toimenpiteitä Kiltatalolla. Vuonna 2001, uuden arkkitehtuurin osaston päärakennuksen rakentamisen yhteydessä, siirrettiin osaston pihan aittarakennus Pikisaareen Kiltatalon varastoksi. Hirsikehä makasi talon takana talven, kunnes varasto saatiin lopulta pystyyn vuoden 2002 keväällä. Kilta ei selvinnyt urakasta yksin, vaan työhön värvättiin mukaan Pikisaaren kulttuurin ja tekniikan oppilaitos, jonka oppilaat nostivat hirsikehän ja rakensivat siihen katon oppilastyönä. He myös tekivät varaston oven. Samaan aikaan haettiin rakennuslupaa grillikatokselle, mutta se jätettiin toteuttamatta. Seuraavana syksynä kiltatalon Pursitien puoleinen aita koottiin osaston pihalla ja pystytettiin fuksitalkoissa. Aita koottiin varastorakennuksen pystytyksessä ylijäänesitä hirsistä ja muualta haalituista materiaaleista. Aidan rakennetta voisi kuvata sanoin ”vähintäänkin innovatiivinen”. Töitä jatkettiin myöhään syksyyn minkä vuoksi ilman viilentyessä ja valon vähetessä työtahti oli melko hidas.

Vuonna 2005 Kiltatalon kunto todettiin heikoksi ja Kilta päätti ryhtyä kunnostustoimiin. Konsulttiapua pyydettiin arkkitehtiosaston opettajalta Aulikki Herneojalta, jolta saatiin hyviä vinkkejä ja kunnostusohjeita. Syksyn ja seuraavan kevään aikana tehtiin sisätiloissa pintaremonttia. Eteisen ja portaikon seinäpinnat maalattiin, salista ja päätyhuoneista poistettiin tapetit ja seinät tasoitettiin. Päätyhuoneet maalattiin luonnonmukaisilla tempera-maaleilla ja saliin laitettiin uusi tapetti. Yläkerran lankkulattia hiottiin ja maalattiin. Kaikki sisäkatot maalattiin ja salin valaistus vaihdettiin uuteen. Alakerran wc-tilojen laattaseinien saumat ja vesisäiliöiden peitelevyt uusittiin. Lisäksi Kiltatalon kuistin suunnittelusta järjestettiin kilpailu vuonna 2005, mutta sen tulokset olivat liian lennokkaita sopiakseen historiallisen empire-talon tyyliin. Kuistin rakentaminen jäi siis odottamaan parempia aikoja.

Vuonna 2006 uusittiin salin kalustus. Martelalta tilattiin juuri lanseeratut Samuli Naamangan suunnittelemat Clash-sarjan tuolit ja pöydät. Pöydät olivat erikoismallia, 700mm syvät. Toiseen päätyhuoneeseen tilattiin Martelan Kilta-sarjan tuolit. Alakerran pukuhuoneeseen puolestaan hankittiin polyrottinkikalusteet ja valaistus uusittiin. Kalusteita varten jouduttiin ottamaan lainaa, sillä varoja ei saatu hankittua riittävästi tuolien kannatusjäsenyyksillä.

Vuonna 2007 kilta-aktiivien mielissä pitkään kypsynyt pihagrilli päätyi lopulta toteutukseen. Toteuttamassa olivat Mikko Jakonen ja Heikki Muntola. Grillin malliksi päätettiin musta metrin kanttiinsa oleva kuutio, johon tiilet saatiin lahjoituksena. Musta pinta toteutettiin ns. sutimestarin saumalla, missä laastia suditaan märällä pensselillä saumoista tiilien yli. Muuraustyöhön saatiin apua ja ohjausta arkkitehtiosaston opettajalta Jukka Laurilalta. Työ suoritettiin sen verran myöhään syksyllä, että laasti ei päässyt missään vaiheessa kunnolla kuivumaan ennen yöpakkasia, mikä teki grillistä lopulta melko lyhytikäisen. Pimenevät syysilta aiheutti oman hankaluutensa valon suhteen, mutta kekseliäät kiltalaiset ratkaisivat ongelman raahaamalla paikalle vanhan piirtoheittimen, jonka valossa työ saatiin alkuyön tunteina päätökseen. Vuonna 2008 fuksitalkoissa uusittiin Kiltatalon sauna.

Kaukolämpöön

Vuonna 2011 keväällä pidettiin Kiltatalon lattiatalkoot, jolloin yläkerran puulattia hiottiin ja maalattiin. Samalla Kiltatalon ulko-ovi ja lukot uusittiin ja maalattiin eteinen ja sikarihuone sekä keskikerroksen ovet ja ovenkarmit. Vuonna 2012 keväällä aloitettiin varainkeruu kiltatalon suurta remonttia varten, jossa tavoitteena oli viimein liittyä kaukolämpöön, mutta lisäksi myös tehdä muita perusparannuksia Kiltatalolla. Samalla lanseerattiin Kiltatalon oma logo, joka kehiteltiin eräänä iltana Kiltatalolla talotyöryhmän kokouksessa. Inspiraatio muotoiluun saatiin killan omasta logosta. Rahaa remonttia varten kerättiin kehittelemällä killalle kannatusjäsenjärjestelmä, jota mainostettiin rakennusalan yrityksille. Kannatusjäseniä ei ollut harkittu tai hankittu aikaisemmin ja se toikin suuren muutoksen killan toimintaan. Esimerkiksi kauan puhtaana pysyneet valkoiset haalarit päätettiin uhrata Kiltatalon hyväksi ja luovuttaa ne mainoskäyttöön. Ensimmäiset kannatusjäsenten logot näkyvät vuoden 2012 fuksien haalareissa. Kannatusjäsentoiminta lähti reippaasti liikkeelle ja ensimmäisenä vuotena saatiinkin remonttikassaa kerrytettyä lähes 10 000 eurolla, tosin seuraavien vuosien saalis oli maltillisempi. Lisäksi paljon rakennusmateriaaleja kuten tapetit, patterit, lvi-suunnittelu, hanat, suihkut ja rakennustarvikkeita saatiin lahjoituksina tai alennetuin hinnoin.

Kaukolämpöremontti toteutettiin syksyllä 2014 ja muiden aktiivien avustuksella sitä vetivät killan silloinen puheenjohtaja Hanna Mattila sekä varapuheenjohtaja Juhana Leino. Remontti oli niin laaja, että muutaman vuoden rahankeruusta huolimatta lainaa jouduttiin ottamaan 32 000 euroa. Osa lainarahasta oli tosin tarkoitettu vuosijuhlia ja mahdollisia kalustehankintoja varten. Remontin yhteydessä tehtiin paljon talkootöitä; juhlasalin lattiat maalattiin, seinät tapetoitiin, vessat ja portaikko maalattiin, portaat hiottiin ja lakattiin, vessojen kalusteet sekä miesten vessan pisuaari uusittiin, uudet hanat vaihdettiin vessoihin sekä keittiöön, suihkut uusittiin, ja uudet verhot ommeltiin keskikerrokseen. Kiltatalon siirryttyä kaukolämpöön, saunassa säännöllisesti vierailevia kiltalaisia on erityisesti ilahduttanut loputon lämpimän veden varasto. Remontin jatkeeksi keväällä 2015 päätettiin useiden vuosien pähkäilyn jälkeen uusia juhlasalin kalusteet. Yhteistyökumppaniksi saatiin Martela ja kalusteiksi valittiin Stefan Lindforsin suunnittelemat Menu-sarjan tuolit ja pöydät. Kalustehankintaa kustannettiin aloittamalla Kiltatuolien lahjoituskimara ja sitä kautta jokaiselle tuolille saatiin hankittua sponsori. Mukana lahjoittamassa oli useita oululaisia arkkitehtitoimistoja ja vanhoja sekä nykyisiä kiltalaisia. Huomionarvoista oli että moni vuosikurssi innostui hankkimaan oman nimikkotuolinsa.

Syksyllä 2015 julkaistiin Kiltatalon historiikki ja pidettiin Kiltiskarkelot, joissa juhlittiin 20-vuotiasta Kiltataloa. Weikko Kotila, jonka idea koko Kiltatalo alkujaan oli, saapui paikalle pitämään pienen puheen.

Kirjoittanut Elina Jaara K-09